keskiviikko 18. marraskuuta 2009

PUUHASTELUA

Lapset on terveinä, ainakin kutakuinkin. Itsellä on nyt kurkku kipeä ja yskittää. Voi kökkö, jos tässä nyt pitää vielä sairastaakin; minulla on tässä muutama lomapäivä ja tekemistä vaikka kuinka.

Meidän tytön huoneessa on Laulumaan kalustesarjaa,ja olen kyllä niistä tykännyt. Ainoa juttu, mikä tökkii on valkoinen kuultomaalaus, joka on tehnyt sen, että puun oksakohdat vihertää, yäk... Joten olen päättänyt maalata ne.

Pikku pojalle ostin Askon Isabella-sarjan sängyn huutiksesta 30 eurolla muutama viikko sitten(sarjaa ei tietääkseni enää ole Askon valikoimissa...?). Sänky on aivan moitteettomassa kunnossa, mutta väärän värinen. Maalaan senkin, kuinkas muutenkaan, valkoiseksi ;).

Lisäksi olisi luvassa ikkunoiden pesua ja piparkakkujen leipomista.
Enkä aio ottaa stressiä, koska tällainen puuhailu on i-h-a-n-a-a :)

Talvisia/jouluisia asetelmia olen tehnyt pihalle jonkin verran, mm havukranssin, sammalsydämen ja ihan perinteisä havu-kanerva-asetelmia. Vielä lisäilen pihavaloja ja jotain muuta pientä kivaa, laitan niistä kuvia tänne sitten myöhemmin.

Ai niin, uudessa Maalaisunelmaa-lehdessä oli tehty söpöt tikapuut. No enköhän minäkin innostunut, ja raahasin sunnuntaina meidän metsästä kaatuneita kuusen rankoja. Ovat nyt varastossa ensin kuivumassa, sitten rapsuttelen kaarnan pois ja maalaan valkoiseksi, toivottavasti onnistuu.

Kivaa keskiviikkoa kaikille :)

2 kommenttia:

  1. Itsekin ihastuin Maalaisunelman tikapuihin!!! Pitäisi vaan saada aikaiseksi hakea kepit sisälle. Tai tiedä jääkö ensi vuoteen ja uuteen kotiin niiden teko, kun on tässä tätä tilaa vähän vähänlaisesti...

    VastaaPoista
  2. Hih, mulla vielä rangat "kuivuu"... jos vaikka tällä viikolla saisin niille jotain tehtyä ;)
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista