sunnuntai 5. joulukuuta 2010

JOULUISIA TUNNELMIA








Joulu tulla jolkottaa ;D ja touhua riittää! Pipareita ollaan leivottu jo kahteen otteeseen, kun nämä meidän pienet tontut on semmoisia piparisuita, ettei kauan mene kun jo purkinpohja häämöttää :)

On tämä vaan niin ihanaa aikaa, ihan parasta mun mielestä! Joulun odotus ja valmistelu, siinä on taikaa! Meidän neiti pohti joulua ja mistä se joulumieli oikeen tulee. Hetken pohdittuaan tuumasi, että joulumieli syntyy sydämessä ja alkaa vaan ihan itsestään sieltä nousemaan. Niinpä! Jos sitä joulumieltä väkisin yrittää pusertaa, tulee vaan stressi. Annetaan vaan joulun tulla, ihan itsestään. Fiksu neiti :)

Ulkona on ihan mahtava sää ollut tänään, ja viime viikkoina muutenkin. Kylmä vaan, hrrr. Mutta miten upeita puut ja pensaat on!! Ja metsästä nyt puhumattakaan, ihan satumaisen kaunista :)

Olettekos jo tehneet joululahjahankintoja?? Joka vuosi päätän, että tällä kertaa olen ajoissa ja hankin lahjoja vaikka pitkin vuotta. Joopa joo...yksi lahja on hankittuna...eipä paljon enää puutukaan ;) Mutta onneksi sentään on tiedossa, mitä kenellekin hankkii, helpottaa urakkaa edes vähän.

Ihania talvisia päiviä ja hyvää huomista itsenäisyyspäivää :)

9 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia!!! Ihana tunnelma!

    Meillä on myös pipareita leivottu kolmesti jo :O Ja vieläkään en usko, että näillä päästään jouluun asti ;) Mutta ei se mitään, se on mukavaa puuhaa lasten kanssa.

    Fiksusti oli teidän tyttö sanonut, lasten suusta se totuus tulee!

    Itsellä muutama lahja hankittu, piti olla tänä vuonna joissa, mutta mutta... Lista henkilöistä joille lahja hankittava olisi tarkoitus laatia vielä tämän viikonlopun aikana, siitä on hyvä aloittaa :)

    Mukavaa toista adventtia sinne!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia<3
    Tiedän mitä ostelen lahjaksi, mutta suurin osa on vielä kaupassa:D

    VastaaPoista
  3. Aivan satumaisen kaunista on ulkosalla, niinkuin sanoitkin ja kiitos kun kävit, ilo! silmän ja sielunruokaa kaikkialla aijai kun nautin valtavasti hymyilen kaikille vastaantulijoillekin:) luonto on kaunista!
    Minä pidän lumisesta talvesta ja hiutaleiden leijunnasta...
    Sinulla on siellä niin siistin näköistä olet jo joulusiivoksetkin tehnyt..minäkin rakastan pipareita ja torttuja tänäänkin heti kun silmäni auki sain niin leivoin pellisen..ja kun tulimme ulkosalta, niin ihana kahvin ja torttujen tuoksu tuulahti vastaan ja kyllä maistuikin hyvälle...on se niin ihanaa tää joulunaika...taika!
    Niin tyttäresi lausahti aivan oikein, niin minäkin aina olen sanonut, kyllä sieltä se tulee sydämestä, niinkuin moni muukin asia..mutta sitä en ole sanonut että alkaa nousemaan, se on hyvin sanottu se!
    Lahjoja muutaman olen ostanut, ei mitään suurempaa, ainostaan tarpeellista, lahjoja voisi antaa vaikka itse kirjoittaman runon...kaikki osaa tai ihan mitä vaan,,minusta pieni on kaunista.
    Kyllä on kaunista siellä valoineen ja kaikkineen...nautitaan!

    Hyvää 2.adventtisunnuntaita ja huomista itsenäisyyspäivää myös teille.

    VastaaPoista
  4. Kauniita ja tunnelmallisia kuvia olet laittanut.Ihailin ja oikein suurensin tuon kuvan jossa näkyy upeat pöydän jalat.Tahtois kanssa.

    Täälläkin tehtiin tänään piparitaikina.Huomenna sitten leivotaan.Tytär kotona käymässä ja onkin mukavaa paistella yhdessä pipareita.Ja saada sitä joulun tuoksua.Taikina oli niin hyvää,että meinas mennä kaikki jo parempiin suihin.

    Ihanasti tyttösi kuvasi joulumieltä.Ja oikeassa oli.

    Ulkona on todella kaunista.Ihailin tänään puita,kun kävin lenkillä.Harmi kun ei ollut kameraa mukana.

    Meillä tehtiin päätös ettei suuremmin lahjoja ostella.Jotain kuitenkin lapsille ostan.

    Hyvää itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
  5. Huh..onneksi on lahja urakka takana;-) Olin perjantaina veronpalautuspäivänä ostoksilla, siellä oli hiukka muitakin liikkeellä...tyhmää valita sellanen päivä, varsinkin kun itse en niitä palautuksia edes saanu;-)
    Olipas fiksu toteamus tyttäreltä:-)
    Oikein mukavaa itsenäisyyspäivää<3

    VastaaPoista
  6. Kauniita, tunnelmallisia kuvia joulunodotuksesta. Löysin blogiisi...hmmm. jotakin kautta :) Itse en vielä ole edes ajatellut joululahjoja, saati hankkinut, vaikka niin monena vuonna päätän tehdä ne ajoissa. No, aina ne on tullut hankittua ennen aattoa. Joulunodotus on näin aikuisenakin ihanaa kaikkine valmisteluineen. Hyvää Itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteista, niitä on niin kiva aina lukea :)
    Piparitaikina on totta tosiaan niin hyvää, että osa katoaa parempiin suihin ennen kuin on piparin piparia leivottu ;) Tykkään itsetehdystä taikinasta, ihana tuoksu valtaa koko keittiön kun siirapin joukkoon ripotellaan kaikki asiaankuuluvat mausteet! Ja voihin leivon, ilman muuta ;) Ja kyllähän ne kaupan valmiit taikinatkin on ihan hyviä, itselle tulee vaan niin kiva joulutunnelma siitä taikinan tekemisestä. Niin ja kun on noita apureitakin, toinen sekoittaa siirappia ja toinen lisää jauohoja :D

    Pakkasakalle tervetuloa, kiva kun löysit tiesi tänne :)

    VastaaPoista
  8. Hei, tulin tänne vielä kiittämään kauniista kommentistasi ja toivottamaan pikkuiselle paranemista ja aivan ihanaa kun olette lumihiutaleita askarrelleet,.
    kerron vielä sinulle, silloin kun oma poikani oli ensimmäisellä luokalla, niin opettaja kysyi, että missä joulupukki asuu,.poikani sanoi sydämessä,johon opettaja niin mutta missä se oikeesti asuu...olin silloin aikaisemmin sanonut pojalleni, että sydämessä..kumpaakohan hän sitten uskoi..:)

    VastaaPoista
  9. Touhua ja tohinaa on riittämiin asti, ihanaa aika tämä! Kauniit kuvat! Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista