sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

KESÄISIÄ TERVEISIÄ!










Meillä on etupihalla terassi :) Ennenhän tässä nykyisen terassin paikalla oli vanha liuskekivistä tehty "terassi" ja sitten nurmikkoa ja vanhaa laattaa ( kahta eri sorttia tässä edessä) Kovin siis oli sekava aiemmin ;) Nyt on kiva täällä tallustella ja istua kiikkustuolissa kukkia ihailemassa. Tai ainakin olisi kiva, ellei sata pientä inisevää kaveria olisi koko ajan kimpussa ;D


Kesäkukiksi meille tuli tälläkin kertaa riippupetunioita, pelargonioita ja hortensioita. Ja luonnollisesti valkoisina ja vaaleanpunaisina :) Meinasin jo ottaa vaaleansinisiä hortensioita, mutta en sitten pystynyt :D Mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsee!

Onko teillä lipputanko? Ja pidättekö siinä lippua? Meillä täällä oli ensimmäiset asukkaat laittaneet lipputangon. Pähkäiltiin tovi, että mitä tuolle tehdään, hankkiakko lippu vai ei. Ja liputuspäivät, huoh...kunnes sitten päädyttiin tämmöiseen isännänviiri-kompromissiin. Aika kiva :)

Tämä blogin pitäminen on ollut hiukan nihkeää jo pidemmän aikaa, mutta laitan tänne postauksia aina joskus, en ollenkaan mitenkään säännöllisesti; laiska mikä laiska :) Teidän blogejanne käyn toki ihastelemassa viikoittain; kommentointi on sekin laiskemman puoleista, pahoitteluni siitä!


Kiva jos käytte vielä täällä piipahtelemassa ja erityisterkkuja sinne vanhalle naapurille! Kiitos kutsusta, täytyypä tulla kylään jos sinne päin satutaan :)


Oikein ihanaa kesää kaikille!

maanantai 9. huhtikuuta 2012

LASKETAAN LAMPAITA

Pääsiäiset on taas tämän vuoden osalta vietetty. Kiva pääsiäinen oli; otettiin ihan rennosti. Syötiin hyvää ruokaa ja herkuteltiin suklaalla, tavattiin hyviä ystäviä :) Lapsilla oli jännittvä kokemus ystäväperheen maatilalla! Saivat nähdä karitsan syntymän :) Karitsoja oli pääsiäisen aikana syntynyt yli 40. Osa pikku- päkäpäistä jäivät orvoiksi, joten lapsille riitti ohjelmaa pienten ruokkimisessa. Meidän neiti oli maatilalla kaksi päivää touhuamassa. Tänä aamuna oli kaverinsa kanssa herännyt oma-aloitteisesti kuuden jälkeen ruokkimaan puput ja lämmittämään karitsoille maidot ja syöttämään pienokaiset. Talon emäntä oli niin iloinen tyttöjen avusta, että kutsui Adan auttamaan eläinten hoidossa ihan milloin vain :) Ja tyttöhän olisi jäänyt sinne vaikka asumaan! Tuumasi kotona, että "me asutaan ihan väärässä paikassa, mä haluan maalle". Jokin juju tuossa taitaa olla, koska niin kauan kun muistan, neiti on puhunut muuttavansa isona maalle :) Kiva nähdä mihin tyttö aikuisena päätyy ;) Myös Jesper oli ihastuksissaan maatilan eläimistä, erityisesti Frendi-niminen lammas-rouva oli pojan mieleen :) Kuvissa komeilee pojan kanssa Frendi ja Adan sylissä pikkuruinen Uskotar :) Hempeää viikkoa !

perjantai 6. huhtikuuta 2012

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ :)




"Nyt aurinkoista juhlaa saamme viettää, mä maalata saan munia tiun!
Taas korvapuustit paistuu ja suklaaherkut maistuu, juhlin kanssa tietenkin mä sun!"

-Nalle Puh: "Kevät ja Ruu"-

perjantai 24. helmikuuta 2012

LOMALLE LOMPSIS






Jes, meidän perheen hiihtoloma alkaa sairastelun merkeissä. Ollaan miehen kanssa kipeinä, mutta lapset on ainakin toistaiseksi tautivapaita. Lisäksi vinksautin aamulla selkäni kun kaivoin pojan kenkiä kaapista. Onneksi edellisestä noidannuolesta on jäänyt lääkkeitä, joten eipä siinä muu auttanut, kuin aloittaa perjantai pillereiden popsimisella ;D

Arvaatteko mikä on lempikukkani :) ? Kyllä, orkideassa on jotain herkkää ja voimakasta samaan aikaan. Kauneimmillaan mielestäni valkoisena, herkän vaaleanpunainenkin on upea, mutta harvoin olen nähnyt sellaista "oikean" sävyistä pinkkiä kukkakaupoissa täällä meillä päin.

Viime viikolla sain vihdoin kauan kaipaamani vitriinikaapin olkkariin. Pieni lipasto sai väistyä sen tieltä, mutta sai uuden paikan tytön huoneesta :)
Kaappi on tyyliltään meille juuri oikea; tarpeeksi simppeli, mutta kuitenkin tuollainen "rouhea". Heh, meillä kun ei oikeastaan ole kodissa mitään tyyliä! Kaikkea vain sekaisin ;D Mutta hyvä näin, toimii meillä :)

Toivottavasti ensi viikolla on hyvät ulkoilukelit ja ennenkaikkea tämä tauti poissa! Piipahdamme lasten kanssa Tampereella, luvassa Hop Lop:ia, Ideaparkia ja Ikeaa. Mitäköhän kaikkea kivaa mukaan tarttuukaan ;)

Mukavaa viikonloppua kaikille, toivottavasti pysytte terveinä!

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2012





Taas vaihtui uusi vuosi!
Viime vuosi alkoi meidän perheessä totaalisella kriisillä ja kaaoksella. Tammikuun 17 päivänä 2011 saimme aluksi shokeeraavan syöpädiagnoosin Jesperille, joka kaikeksi onneksi vaihtui Coatsin taudiksi. Viime vuosi oli tosiaan aikamoista myllerrystä. Opetella elämään sen tosiasian kanssa, että lapsella on parantumaton sairaus. Poika on ollut tosi reipas, eikä sairaus oikeastaan arjessa näy. Etäisyyksien ja syvyyden hahmottaminen on ehkä normaalia hankalampaa, mutta muuten Jesper pärjää hienosti.
Jesperin sairaus on kyllä muuttanut omaa suhtautumista elämään. Mitään ei pidä enää itsestään selvyytenä ja moni turha asia on menettänyt merkityksensä.
Kaikesta selviää ja ihminen voi elää ilman monia asioita, mutta terveys on se juttu joka on noussut arvoon arvaamattomaan.
Armaani kanssa vuoden vaihtuessa toivoimme molemmat terveyttä ja iloa perheellemme. Samaa tahdon toivoa myös teille!
Oikein hyvää uutta vuotta 2012 kaikille :)

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

JOULUN TUNNELMIA







Lämmin jouluntoivotus kaikille :)

maanantai 22. elokuuta 2011

KAAOS






Heippa kaikille pitkästä aikaa! Tohtiiko sitä tänne vielä tulla höpisemään näin pitkän tauon jälkeen ;) ?!

Jep, hengissä siis ollaan! Kesä ja lomat hurahti hurjaa vauhtia täällä kotosalla touhutessa. Meillä on kesän aikana uusittu talon katto ja viime viikolla aloitettiin salaoja-hommat. Kivijalka on nyt myös kunnostettu ja eristetty nykypäivän standardien mukaisesti.

Mutta voi kauheeta, millaista meidän pihassa on!! Tai siis entisessä pihassa ;) Kaikki on täyden kaaoksen vallassa! Taloa kiertää tällä hetkellä kunnon vallihauta eikä nurmikosta ole tietoakaan. Kaikki puskat ja pensaat on mennyttä, syreeniaitaa ja muutamaa tuijaa lukunnottamatta. Terassi piti purkaa myös; se on nyt isona kasana tuolla talon nurkilla odottamassa uudeelleen rakentamista. Sama juttu muuten hiekkalaatikon kanssa, jonka meidän tosi innokas rakennusmestari, herra 4 v purkasi ihan itse ;)

Tähän hommaan oli oikeastaan pakko lähteä; kaikki oli vähän vinksin vonksin. Esim. maa-ainekset oli ihan vääränlaisia, kaadot taloon päin ( !!?? ), routaerisiteet ja salaojat puuttuivat. Tosin sieltä täältä on löytynyt vanhoja salaojaputken pätkiä :o
Kivijalka oli paikoitellen märkä, mutta onneksi vesi ei ollut noussut rakenteisiin.
Tänä iltana meinasi kyllä vähän tihkaista, kun kiertelin pihalla! Siis tuleekohan tästä pihaa enää koskaan?? Toisaalta, nyt on ihan huippu kivaa kun saa aloittaa pihan suunnittelun ihan puhtaalta pöydältä :)

Eihän meillä nyt toki ihan koko kesää olla työn touhussa oltu. Uimarannat tuli kierrettyä lasten kanssa; sattui tosi mahtavat kelit lomien ajaksi :) ja tietysti Power Parkissa käytiin. Kiva kun on niin hyvä huvipuisto näin lyhyen matkan päässä!

Sisustusrintamalla ei sitten olekaan sen kummempia tapahtunut. Vielä ;) projektia on kyllä sisälläkin luvassa sitten syksymmällä. Niistä lisää sitten myöhemmin :)

Tämmöistä tosiaan täällä! Ehkä postauksia tulee nyt vähän useammin kun on saatu nämä
isommat hommat tehtyä ;)

Voikaa hyvin!